Tästä se lähtee, meidän matka kohti Taitaja-kisoja. Kian ehdottamana päätettiin tehdä yhteinen blogi, jonne me kaikki voitais kirjottaa mietteitä kisoista; valmennuksista, fiiliksistä, tavoitteista jne. Kai mä voin toimia alottajana..
Me ollaan Porvoo International Collegen opiskelijoita. Lähdetään tasan 10 hengen porukan voimin tuleviin Taitaja-kisoihin kilpailulajeinamme Lähihoitaja ja Yrittäjyys. Kuusi meistä (kaksi 3 hengen ryhmää) lähtee kisaamaan Yrittäjyydessä ja neljä (kaksi paria) lähtee siis Lähihoitaja -lajin pariin. Valmentajia tietenkään unohtamatta! Yrittäjyyden teemana on tällä kertaa kierrätys ja kestävä kehitys.
Kokoonnuttiin viime perjantaina 4.10 yhteen ensimmäisen valmennuskerran merkeissä. Tutustuttiin toisiimme, käytiin läpi em. lajeja, puhuttiin mm. itse kilpailutilanteesta ja -tehtävistä, tehtiin ensimmäinen harjoitustehtävä sekä katsottiin videopätkiä aiemmista kisoista. Hyvin päästiin siis alkuun! Yrittäjyys on meidän koululle tuttu laji, kilpailukokemuksta löytyy useammalta vuodelta sekä semifinaaleista että finaaleista. Sosiaali- ja terveysalan opiskelijat lähtevät edustamaan meidän koulua ensimmäistä kertaa, joten heille tilanne on täysin uusi. Meidän merkonomiopiskelijoiden tilanne on hieman helpompi - tiedetään vähän, mitä odottaa. Kokemusta on, ja sen lisäksi saatiin molempiin joukkueisiin yksi viime vuoden kilpailija, Kia ja Alisa. Molemmissa joukkueissa on myös yksi talous- ja toimistopalveluiden oppilas, Juuso ja allekirjoittanut.
Omat fiilikset on aika jännittyneet. Innolla lähdin mukaan, kun Sanna tuli pyytämään, mutta toki vähän jännittää, että millainen kilpailutehtävä on edessä ja miten siitä selviydytään. Pieni jännitys kuulunee asiaan. Lajinvaihtoakin ehdin jo miettimään, kun kirjanpidon opettaja kyseli kiinnostusta kilpailla Taloushallinnossa. Ei yhtään huonompi idea, sillä onhan se mun opiskelemani "ala". Päätettiin pysytellä Yrittäjyydessä - tarvitaanhan siinä niin ikään taloushallinnon osaamista ja kuten valmentajamme Sanna jo totesi, onhan ne pelkät luvut vähän tylsiä :) Tavoitteista voin sanoa sen jo vähän kliseisen lauseen verran; tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää.. Totta, mutta kyllä me ajateltiin Yrittäjyydessä mennä ihan finaaliin saakka yhden joukkueen voimin! Lähihoitajilla on varmaan myös tavoitteet korkealla, vaikkakin tärkeintä on palata takaisin yhtä kokemusta rikkaampana!
Kisataival kohti 9.1 (Yrittäjyys) ja 15.1 (Lähihoitaja) järjestettäviä semifinaaleja on siis alkanut.. Saa nähdä, kuinka meidän käy!
Elisa
No comments:
Post a Comment